Jumpparallaa.

04.09.2025

Eipä mennyt kauaa että löysimme sitten Pirun kanssa itsemme Fysioterapeutti Hannele Kerkelän pakeilta. Taas pakko vähän kehua Kirrin Sointua, koskas saman katon alta löytyy Orttopedi, fysioterapeutti ja kaiken maailman vempaimet, joita tarvitaan näissä ongelmissa mitä nyt meilläkin on.

Sitten olikin inspektion vuoro. Inspektio tarkoittaa sitä että seurataan koiran liikkeitä silmämääräisesti.  Hannele vähän seuraili kuinka Piru liikkui pihalla, luonnollisesti ukolla oli niin paljon vauhtia että eihän siitä mitään meinannut tulla. Onneksi sain herran hetkeksi hidastamaan vauhtiaan että liikkeitä pystyttiin arvioimaan kunnolla.  Ravissa herra liikkuu mallikaasti ja tasapainoisesti, mutta hitaammassa vaihdissa keventää vasenta etujalkaansa ja näin ollen oikea etujalka kuormmittuu enemän. Tässä varmasti syy miksi oikea jalka myös naksuu aina satunnaisesti kun koissu nousee ylös tai käypi makuulle.

Seuraavana oli palpaation vuoro. Palpaatio tarkoittaa koiran läpikäymistä käsin. Tunustellaan siis koira nokasta hännän nypykkään että mitäs ihmettä täältä nyt löytyy. Tämä on myös meille koira hierojille se tärkein työkalu, inspektion lisäksi. Otettiin sitten Piru pöydälle ja Hannele rupesi tutkimaan että mitäs ihmettä täältä löytyy. No, oikea puoli oli kipeämpi, kuten itsekkin arvelin. Muuten koira kuulemma tuntui nuoren koiran tapaan elastiselta ja siltä että ei ole vielä ihan kehittynyt loppuun asti. Tähän sitten piti kertoa että Göötti urokset ovat rotutyypillisesti vähän myöhäisiä kasvajia. Mitä olen tässä kuulsotellut nämä herrat ovat täysi kasvuisia vasta siinä 3,5 vuotiaina. Eli kasvun meillä tulee tapahtumaan vielä pitkän aikaa.

Tutkittaessa kyynärissä hyvä liikkuvuus, mutta oikea on kipeämpi, asteikolla 0-5oikea 2,5/5, vasen 1/5. Oikealla myös hauiksenalueen kireyttä.
Vasemman etujalan ja lavan hallinta selkeästi huonompi vert oikeaan, vasemmalla puutteellinen lapatuki.
- Hannele Kerkelä

Sitten olikin aika ruveta tutustumaan jumppa touhuihin. Pikku herra oli kyllä ennemmin sitä mieltä että olisi pitänyt vahtia takapihalla liikkuvia autoja. Oli niin paljon outoja hajuja, ääniä ja muutenkin aivan uusi tilanne. 

Saimme kuitenkin hyvät kotijumppa ohjeet, joilla ruvettiin korjaamaan lavan hallintaa. Se nyt kun on helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin koiralla jolla on kiire joka paikkaan. Keskittyminen kun on myös kuin kärpäselllä niin on hyvä ruveta hommiian.

Tässä vaiheessa pieni huomautus että jumppa ohjeet ovat aina koria kohtaisia. Se mikä toimii Pirulle, ei välttämättä ole oikea juuri sinun koirallesi. Sempä takia en täällä kirjoittele täysin auki meidän jumppia.

Samalla kerralla saimme myös ensimmäisen Librela piikin. Tyyppi oli että mitäs helkuttia ja siinä olikin ainut reaktio piikkiin. 

Loppu päivä olikin sitten väsynyt koira kotona. Fyssari käynti vei mehut herrasta aivan totaalisesti!  No onhan se pienelle koiralle kova paikka tuommoinen. Sovimme myös Hannelen kanssa että annan kolmen päivän kipulääke kuurin reissun jälkeen, koska kiputilat oli selkeät kyynärissä. Ne tulikin tarpeeseen, koska näin selkeästi että nyt sattuu taatana. Sovittiin myös treffit kuukauden päähän jotta nähdään kuinka herran jumppailut edistyy!



Share
Luo kotisivut ilmaiseksi!