
Tietoa minusta
Aloitin koirahierojan ammattitutkinnon suorittamisen helmikuussa 2024. Valmistuin koirahierojaksi 2025 toukokuussa.
Nyt kesäkuussa olenkin jo täydentänyt opintojani kraniosakraaliterapian saloihin, ja harjoittelen käyttämään sen tekniikoita hieronnan tukena.
Olen ollut ikäni eläinten kanssa tekemisissä, ja nyt tuli oikea aika lähteä opiskelemaan alaa.
Vapaa-aikani vietän lähestulkoon kokonaan kaksivuotiaan Göötti herran kanssa harrastaen Mejää. Karvakamuni lihashuoltoa pidetään yllä uimalla säännöllisesti, monipuolisella liikunnalla ja tietysti hieronnalla.
Olen kotoisin Viitasaarelta, joten koirien hoitoja voin tarjota myös sielläkin. Nykyisin asustan Jyväskylän Kuokkalassa.
Uudet tuulet alkoivat myös puhaltamaan 2026 vuoden alussa, kun minut hyväksyttiin opiskelemaan Ylä-Savon ammattikouluun eläintenkoulutuksen ammatilliseen tutkintoon. Opinnot siis jatkuvat. Lisäksi lisäkoulutusta on kevään mittaan tulossa myös koiran kehosta.

Opinnot
- Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Koirahieroja AT 05/2025
- Kraniahoito tutuksi - TMI Miia Manner 06/2025
- Ylä-Savon ammattiopisto, Eläintenkouluttaja AT alkaa 02/2026
